maanantai 5. toukokuuta 2014

Yrttiruukut kukkien sijaan









Keittiön pöydällä ei ole hetkeen syystä tai toisesta ollut leikkokukkia, mutta tuoreet yrtit kivoissa kukkaruukuissa ajavat aika lailla saman asian. Pääasia, että kotiin saadaan vähän lisää värejä luonnosta, se saa kodin tunteen aikaan.

Keittiön pöydällä näitä yrttejä tulee myös napsittua mausteeksi aterioihin, jolloin ne eivät jää ainoastaan koristeeksi. Ikkunalaudalla ne meillä usein unohtuivat käyttää, mutta ei unohdu enää.

Minun ehdottomat suosikit yrteissä ovat Basilika ja Korianteri. Niihin en vaan voi kyllästyä. Kuvissakin luonnollisesti tämä kaksikko. Kesän myötä ulkona kasvattelen jälleen useampia yrttejä, mutta muutamaa yrittiä on hyvä olla kotona vuoden ympäri.

Talvella pidämme yrttejä Indoor Garden - yrttiruukussa, jossa on  valo ja sähköpumppu kierrättämässä vettä. Se toimii pienenä kotipuutarhana. Indoor Garden säästää hyvin euroja hankinnan jälkeen jos tykkää käyttää yrttejä. Minun mielestäni hyvä hankinta.





Valkoinen kukkaruukku Ikeasta. Punavalkoinen pallo-ruukku lahjaksi saatu.