Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valaisin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valaisin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. marraskuuta 2014

Talvi vois tulla..

Pienillä muutoksilla kotona päästään pimeästä syksyn tunnelmasta talvisiin fiiliksiin, ainakin sisätiloissa.
Jospa se lumipeite sieltä tulisi pian meitä ilahduttamaan. Tämä ikuiselta tuntuva harmaus ja pimeys saisi jo väistyä.

Vaihdoin verhot talviverhoihin, joilla myös joulun aika mennään. Lisäksi sytytin paljon kynttilöitä, valo-oksan ja iki-ihanan work-lampun siirsin alakertaan.

On muuten mainio idea siirtää välillä huonekaluja, valaisimia, mattoja yms. huoneesta toiseen. Nämä ovat ilmaisia sisutusideoita, jotka voivat muuttaa radikaalisti kodin ilmettä. Meidän kodissa ainakin on paljon tavaraa, jotka hakevat aikansa omaa paikkaa. Vaihdellen huomaa ajan kanssa, että mikä paikka sopii parhaiten. Muutenkin kannattaa ihan vaan vaihtelun vuoksi siirrellä ja sisustaa jo valmiiksi kodissa olevalla tavaralla, ei aina ole välttämätöntä sisustaa kaupan kautta.

Nämä pienet muutokset toivat sitä odotettua talven tunnetta kotiimme. Ohessa pieni otos tunnelmakuvia napsittuna.





Verhot on äitini ompelemat, ostimme kankaan Eurokankaasta jokunen vuosi sitten. Ihanat ja ah niin epäkäytännölliset lapsiperheessä, sillä niitä ei saa omassa koneessa pestä vaan pesulassa. Näissä verhoissa on pallomaista kuviointia, joka on siihen päälle ommeltu, eikä se sen vuoksi kestä pesua pesukoneessa. Mutta kohokuvio kankaassa on vailla vertaa. Nämä ovat nyt toista talvea käytössä ja jälleen rakastuin näihin! Mikä voittaja tunne, kun usean satasen rahallinen satsaus tuottaa hedelmää vuodesta toiseen.

Värimaailma verhoissa on vaalea, hieman kimaltava, mutta ei missään nimessä bling bling.




Ikkunan talvi-stailaus. Nyt tässä ikkunassa ei ole verhoja ollenkaan, eikä tarvitsekaan, sillä verhotangosta roikkuu work lamppu ja ikkunalaudalla on kaunis valo-oksa.



Mikä mahtava idea olisikaan laittaa roikkumaan useampia ja erilaisia valaisimia verhotangosta... Sitä täytyykin hieman pohtia ja miettiä kevät-hullutuksiin!

Tämä work lamp- valaisin on Design House Stockholm -merkin. Valaisimen valaistustehoa saa säädeltyä napilla, mikä tekee sen mahtavaksi tunnelman luojaksi. Todella toimiva ja siirreltävä helposti, sillä pistoke seinään vaan, ei tarvi kattoon asentaa.
Mietityttää tosin, että mistäköhän siihen saa ostettua vaihtolampun?? Tässä on todella kookas lamppu, joita en ole ainakaan markteissa nähnyt..

Nyt perheen pariin, vuokaleipä uunissa, kynttilät palaa ja pojat katsovat lastenleffaa. Nauttikaa perheistänne ja ystävistänne!! Antakaa aikaa niille, jotka ovat tärkeitä ja lakatkaa haaskaamasta aikaa ihmisiin, jotka eivät ole teitä varten. Näihin tunnelmiin!


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Yki Nummi Innolux Modern Art -valaisin tarjottimella




Tämä valaisin on kerrassaan helmi. Yki Nummi suunnitteli Innolux Modern Art -valaisimen vuonna 1955. Se on päässyt New Yorkiin nykytaiteen muoseon, Museum of Modern Art kokoelmiin.

Kaunis ja yksinkertainen muotoilu, mutta erityinen silti. Sopii hyvin värinsä ja muotoilunsa puolesta skandinaaviseen kotiin.

Yki Nummen valaisimia löytyy useita meiltä kotoa, sillä ne ovat mielestäni takuuvarma valinta, jos haluaa miellyttävän valon saada aikaiseksi. Plussaa on sekin, että nämä eivät hinnoillaan mene mahdottomuuksiin.

Valaisin näyttää aika rennolta tarjottimen päällä, mutta miksi kukaan pistäisi valaisimen tarjottimen päälle? No yleensä tummalla alustalla tv-tason päällä majailee meidän kodissa Modern Art ja halusin tuoda sitä enemmän vielä esille, joten lykkäsin vaalean tarjottimen alustaksi sille.

Valkoinen tarjotin on Färg&Form Sweden, Ernst - sarjaa: " Man kan fråga sig vad vi spar all tid till" - tarjotin. Ostettu Tukholmasta.

Harmaa-valkoraidallinen on Ikean tarjotin. Hyvä ja edullinen ostos. Niitä on minulla pari kappaletta, jotta voin yhdessä käyttää myös - esim. kahden hengen kattauksessa.







Käytän tarjottimia myös kahvipöydän päällä olohuoneessa. Normann Copenhagen tablo - pöytä ansaitseekin tulla suojatuksi.






Tässä seuraavaksi muutamia yhdistelmiä Tablon päällä. Nämä ovat näitä arjen pieniä, päivittäisiä muutoksia, millä saa mukavasti ilmettä muuteltua.

Iso, pyöreä kukkatarjotin on Ikeasta.







kuvattu Samsung EX1 -kameralla. Päädyin napsimaan kuvat, sillä kameraa käsittelin ensimmäistä kertaa.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tukholman fiilistä kuvina

Päivä Tukholmassa: inspiraatiota, relailua, shoppailua, hyvää ruokaa ja  kaikki tämä ilman aikatalutusta..

Tuima tuuli piti sisätiloissa, mutta sisustuksessa oli kevät jo kovasti esillä.

Look of the day: Nike tossut, Didriksons kuoriparka ja G-star farkut.






Huikea valaisin!! Ja sais olla tilaa reilusti ympärillä, että tulee esille edukseen.

Haavelistalla, edelleen. Tosi kevyet kynttilälyhdyt, Etch, Tom Dixon.  Suomessa ainakin Finnish Design Shop myy näitä netissä. 68e / kipale.

Johdoton ja nopea Eva Solo vedenkeitin, 999 SEK. Tulevaisuutta!! Tai sitten nykypäivää..

Nuo herkut jäi vitriiniin tällä kertaa. Toista odotellen.

Privat sauna - käytiin saunomassa kaupungilla oleilun jälkeen, niin rentouttavaa. Ihana tapetti koristi tätä pukuhuonetta. Eipä olisi itsellä tullut mieleen, että haaveilemani tapetti sopii myös saunatiloihin.

Iltapalaksi mums mums herkkuja ja lehtien selailua, bloggailua.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

ClassiCon Selene kattovalaisin - Elloksen versiona meidän kodissa,hups!

Huomasin eilen lukiessani Maaliskuun Glorian koti - lehteä, että taidan olla designvaras, aivan vahingossa.
No en sentään replicaa ole ostanut tarkoituksella, mutta yläkerran aulassa koristaa Elloksen kattovalaisin, joka muistuttaa mielestäni ClassiCon Selene kattovalaisinta.

Elloksen valaisin maksaa ovh. 129e ja on nytkin myynnissä. Kirkasta lasia, lasipallon halkaisija 25cm, musta kangasjohto. Huomionarvoista myös, että musta kupu katossa on todella tyylikäs, terästä kait. Muuten pidän valaisimesta, mutta se kerää lasipallon sisään pölyä, joten hankala pitää puhtaana.

ClassiCon Selene Suspension valaisimen on suunnitellut vuonna 2006 Sandra Lindner. Valaisimia myydään useassa koossa, halkaisijat ovat 20, 25,30,35 ja 45 cm Hinnat ovat noin 440e - 615e ulkomailla ainakin.

Huomasin vielä, että nyt kun kupari on jälleen ajankohtainen, että näitä valaisimia saa myös kuparisena. Todella upeita ovatkin. Eli Selene Suspension Copper - valaisin. Hinnat noin 600 - 775e.

ClassiCon valmistaa design- tuotteita, moderneja klassikoita ja yksinomaisia keräilijä kappaleita. Huomaan tuntevani ClassiConilta ainoastaan kopioita/ replicoita. Eli sen verran nimeä näyttää olevan, että heidän tuotteitaan on kannattanut kopioina myydä.


En osaa edes sanoa myydäänkö näitä  Selene valaisimia Suomessa. Vepsäläiseltä etsisin ensimmäiseksi varmaankin.

Kuvissa näitä valaisimia on yhdistelty esim. keittiön pöydän päälle useita, eri kokoisina. Se näyttääkin tuovan valaisimet edukseen esille. Vaatii tosin tilaa reilusti, että se isoin pallo mahtuu mukaan! Mutta näyttävyyttä hakevalle ainakin sopii.

Nyt vertailukuvat, Aloitan Elloksen valaisimella, herkut eli aidot design klassikot lopuksi linkkeinä, kannattaa klikata!

Ellos Kattovalaisin lasipallo








Linkit sivustolta, joka toimittaa myös Suomeen. AmbienteDirect.com on Saksan johtava design tuotteiden online myyjä. Vaikuttaa ainakin luotettavalta paikalta ostaa. Se on hyvin tärkeää design tuotteita ostaessa. Hälytyskellojen kuuluu soida jos mm. hinnat liian alhaiset.

Heillä on myös DesignHaus - Design talo Münchenissa, jossa voi käydä paikan päällä ostamassa ja ihastelemassa tuotteita, joten sinne siis joku päivä! Hyvä syy mennä Müncheniin, tai sitä kautta ainakin jonnekin päin maailmaa. AmbienteDirect.com DesignHaus

http://www.ambientedirect.com/en

ClassiCon Selene Suspension valaisin

ClassiCon Selene Suspension - Copper