sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Artek A331, Mehiläispesä




Artekin Mehiläispesästä olen haaveillut jo useamman vuoden, mutta se on niin arvokas, että asiaa on pitänyt miettiä viimeisen päälle.

Vihdoin tuo valaisin saapui meille ja samantien löysi paikkansa olohuoneen paraatipaikalta. Siinä SE nyt roikkuu ja ihastelen upeutta vähän väliä.

Ongelmilta ei kuitenkaan olla vältytty, sillä löysin valaisimesta muutaman pintavirheen. Jää nähtäväksi miten asia hoituu. Tietty haluaisin laadullisesti täydellisen.

Muuta en silti voi sanoa kuin, että tämä valaisin on luonnossa vielä monta kertaa upeampi kuin kuvissa. Se myös sopii aivan kuin nakutettu meidän kotiin, mikä tärkeintä minulle.

Monipuoliseksi valaisimen tekee se, että voin hyvin kuvitella sen eri huoneisiin. Makuuhuoneessa näyttäisi hyvältä tunnelmanluojana, korkeassa aulassa se saisi hyvin tilaa itselleen ja jopa eteisessä voisin kuvitella tämän ihanuuden toivottamassa tervetulleeksi taloon.  Puhun siis nyt myös yleisesti, en vain omasta kodistani.

Artek A331 valaisimen on suunnitellut Alvar Aalto, vuonna 1953.  Valaisin on valkoiseksi maalattua alumiinia ja meidän yksilössä on kromatut teräsrenkaat.  Klassisin malli on se, jossa teräsrenkaat on messinkipinnoitetu. Tämä valaisin on Artekilta suosituin valaisin kodeissamme.
Valaisimen ovh on 795e.




2 kommenttia:

  1. Miten artek vastasi virheisiin?

    VastaaPoista
  2. Hei! Pahoittelut, että vastaus on venynyt, olen olllut pitkällä blogitauolla. Reklamoin myyjälle eli Stokkalle minun tapauksessa. Heiltä sain hyväksyttävän summan hyvitystä virheestä. Tyydyin tähän, sillä ostin valaisimen meidän perheelle ikuisiksi ajoiksi, en siis jäänyt jälleenmyyntiarvoa arvioimaan, joka erityisesti kärsii virheistä. Nuo virheet eivät siis näy käytössä, niin pieniä ovat. Nyt jälkeenpäin pohdittuna olisi kannattanut kysyä Artekin kanta myös. Heille olen Kanto telinettä reklamoinut ja hoitivat todella hyvin sen reklamaation ainakin.

    VastaaPoista