tiistai 20. tammikuuta 2015

Tuhlarin tuleva Helmikuu, EI shoppailua

Mä olen intohimoinen shoppailija, tässäkin kuussa mennyt varmaan niin paljon, etten uskalla laskea. Tietty tammialet ovat olleet löytöjen aikaa, mutta nykyään alennusmyynnit ovat käynnissä ympäri vuoden.

Shoppailen  naisten vaatteita, lasten vaatteita, miehen vaatteita, sisustustavaraa,huonekaluja, harrrastevälineitä ja uusi autokin meille tuli. Siis aika lailla laidasta laitaan rahaa menee.

Nyt on siis haaste tulossa! Ei shoppailua ollenkaan helmikuussa. Minuaa hirvittää tämä tilanne, mutta toisaalta kutkuttava ajatus säästää. Tähän ei lasketa sitä, että meille toimitetaan helmikuussa uusi upea valkoinen nahkasohva.

Ruokaa ja pakollisia menoja tietysti on, mutta siis ei ns. turhakkeita eli ei vaateshoppailua, eikä sisustuskamaa yms.

Täytyy sanoa, että onneks Helmikuu on lyhyt kuukausi, sen verran tiukkaa tekee tämä haaste.
Mut en vaan jaksa, että pieni koti täytyy krääsästä. Nyt siis tarkoitus kierrättää ja myydä samalla turhaa tavaraa ja vaatetta pois. Kevät siivousta monessa mielessä siis!



Niin kauniita kuin nämä Iittalan rasiat ovatkin, niin huoh, ostan lähinnä huvikseni niitä!! Aina löytyy tarpeita, kun niitä itselleen luo ja suo..


Eiliseltä illalta tämä kuva, eikä tässä kaikki ostokset edes ole, siitä on purettu pois muutama laatikko aletavaraa.. Nämä kaikki olin tilannut pojalleni. Ihania käyttövaatteita, mutta rajansa kaikella, vaikka kohtuu hinnalla sainkin.

No nyt siis pienet vaatteet kiertoon, oman vaatekaapin suursiivous edessä, eli siinäpä tehtävää helmikuulle.  Olisipa kiva saada sijoituksistaan merkkivaatteisiin jo välissä omiakin pois. Olen ajatellut niin, että ostan laadukkaita tuotteita, jotka kierrättyy helposti. Todellisuus hieman toinen tosin.

Tämä säästötavoite sanottu nyt sopivan julkisesti, eli tulen raportoimaan tänne kuinka minun käy haasteessani.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Mini&Maximus on uusi ja hauska tuttavuus

Jenkkimerkki Mini&Maximus hurmasi minut jännillä lasten vaatteilla. Tsekkaa minandmaximus.com

Housut ja paita sopivat settinä yhteen, mutta myös monen muun vaatteen kanssa. Erittäin leikkisät, hyvä materiaali ja käytännölliset leikkaukset vaatteissa. 

Löysin lisäksi Adidaksen sisäpelikengät 26,5 kokoa! Niin pientä kokoa olevia olen metsästänyt jo kauan.  Kevään / syksyn sadesäille crocs kumisaappaat, jotka todettu hyviksi jo pienemmissä versioissa. Kahvat saappaissa tekevät ne helpoksi pienelle pukea itse jalkaan. 

Nämä mm. Tilasin nettikaupasta alexandalexa. Sieltä saa todella hyviä tarjouksia alennusmyyntien aikaan. Miinuksena, että palautuskulut pitää itse maksaa jos aikoo palautella tuotteita. Minä tilaan sieltä aika lailla varman päälle tilauksia, koskaan en ole palauttanut tuotteita sinne.



lauantai 3. tammikuuta 2015

Gant Home - Onko sen väärti?





Gantilla on paljon ylellisen tuntuisia kodin sisustustuotteita, mutta meille päätyi vasta ensimmäiset pyykeet kokeiluun Stockmannin alen kautta.

Ostin valkoisen ja harmaan kylpypyyhkeen, jotka tuntuvat erittäin pehmeiltä ja laadukkailta. Kokemusta ei siis ole miten pehmeydelle käy jatkossa, sillä en käytä rumpukuivausta.

Olen aina ennen luottanut Luhdan ja Finlaysonin valikoimaan pyyhkeissä, mutta nämä olivat niin hienot, eikä edes liian jenkkityyliset. Olihan ne siis pakko napata itselle.

Gant merkkinä on yleisesti liian amerikkalaistyylinen minun makuun, mutta olen huomannut, että löytyy heiltä hillittyjäkin juttuja, jotka sopivat myös pieneen skandityyliseen kotiin. On siis vanhanaikaista ajatella minulta, että he tarjoavat vain sistukseen tähtikuosia. Niitähän löytyy valikoimassa aika lailla, mutta ne ovat valitettavasti kovin mennyttä aikaa.

Kuten huomaa kuvissa niin hyvin hillitysti Gant -merkki esillä, samalla värillä neulottuna, eikä tähtiä löydy vaikka etsisi. Nyt siis aika näyttää onko nämä sen väärti, että hankkisin näitä mm. ovh hinnoin.

Tässä kuvissa nämä ihanuudet, nyt on iPhone5s, jolla kuvaan. Kamera siis edelleen laatikon uumenissa..






p.s. Gantin nettisivuilla on alet meneillään, kovin hillityt 30-40 % mutta  niiden hinnoista noillakin prosenteilla lähtee useita kymppejä pois.. ja myös tähtityynyjä alessa, jos niitä joku vielä kaipaa ja jaksaa.

http://fi.gant.com


Nyt on Gantin pyyhkeitä testattu käytännössä ja todellakin ne tuntuvat ylellisiltä myös käytössä. Täytyy sanoa, että pehmeys on aivan omaa luokkaansa verrattuna esim. Luhdan pyyhkeisiin. Nyt ainakin on sellainen tunne, että tästä laadusta maksan jatkossakin, vaikka sen täyden hinnan jos ei Stokkan Hulluilta Päiviltä löydy tarjouksessa. Siellä on menneinä vuosina ainakin ollut Gant pyyhkeitä tarjouksessa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Talvi vois tulla..

Pienillä muutoksilla kotona päästään pimeästä syksyn tunnelmasta talvisiin fiiliksiin, ainakin sisätiloissa.
Jospa se lumipeite sieltä tulisi pian meitä ilahduttamaan. Tämä ikuiselta tuntuva harmaus ja pimeys saisi jo väistyä.

Vaihdoin verhot talviverhoihin, joilla myös joulun aika mennään. Lisäksi sytytin paljon kynttilöitä, valo-oksan ja iki-ihanan work-lampun siirsin alakertaan.

On muuten mainio idea siirtää välillä huonekaluja, valaisimia, mattoja yms. huoneesta toiseen. Nämä ovat ilmaisia sisutusideoita, jotka voivat muuttaa radikaalisti kodin ilmettä. Meidän kodissa ainakin on paljon tavaraa, jotka hakevat aikansa omaa paikkaa. Vaihdellen huomaa ajan kanssa, että mikä paikka sopii parhaiten. Muutenkin kannattaa ihan vaan vaihtelun vuoksi siirrellä ja sisustaa jo valmiiksi kodissa olevalla tavaralla, ei aina ole välttämätöntä sisustaa kaupan kautta.

Nämä pienet muutokset toivat sitä odotettua talven tunnetta kotiimme. Ohessa pieni otos tunnelmakuvia napsittuna.





Verhot on äitini ompelemat, ostimme kankaan Eurokankaasta jokunen vuosi sitten. Ihanat ja ah niin epäkäytännölliset lapsiperheessä, sillä niitä ei saa omassa koneessa pestä vaan pesulassa. Näissä verhoissa on pallomaista kuviointia, joka on siihen päälle ommeltu, eikä se sen vuoksi kestä pesua pesukoneessa. Mutta kohokuvio kankaassa on vailla vertaa. Nämä ovat nyt toista talvea käytössä ja jälleen rakastuin näihin! Mikä voittaja tunne, kun usean satasen rahallinen satsaus tuottaa hedelmää vuodesta toiseen.

Värimaailma verhoissa on vaalea, hieman kimaltava, mutta ei missään nimessä bling bling.




Ikkunan talvi-stailaus. Nyt tässä ikkunassa ei ole verhoja ollenkaan, eikä tarvitsekaan, sillä verhotangosta roikkuu work lamppu ja ikkunalaudalla on kaunis valo-oksa.



Mikä mahtava idea olisikaan laittaa roikkumaan useampia ja erilaisia valaisimia verhotangosta... Sitä täytyykin hieman pohtia ja miettiä kevät-hullutuksiin!

Tämä work lamp- valaisin on Design House Stockholm -merkin. Valaisimen valaistustehoa saa säädeltyä napilla, mikä tekee sen mahtavaksi tunnelman luojaksi. Todella toimiva ja siirreltävä helposti, sillä pistoke seinään vaan, ei tarvi kattoon asentaa.
Mietityttää tosin, että mistäköhän siihen saa ostettua vaihtolampun?? Tässä on todella kookas lamppu, joita en ole ainakaan markteissa nähnyt..

Nyt perheen pariin, vuokaleipä uunissa, kynttilät palaa ja pojat katsovat lastenleffaa. Nauttikaa perheistänne ja ystävistänne!! Antakaa aikaa niille, jotka ovat tärkeitä ja lakatkaa haaskaamasta aikaa ihmisiin, jotka eivät ole teitä varten. Näihin tunnelmiin!


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

& The other stories Kööpenhamina



Mahtava köpis viikonloppu takana.

Hyvää ruokaa, vähän töitä ja enimmäkseen kaupungin tunnelmassa fiilistelyä.

& the other stories on Stroegetillä oleva parempaa henkkamaukkaa myyvä liike. Suunnattu vain naisille.

Ostin työpaidaksi silkkisen kauluspaidan ja  tämän upean ale-löydön, jonka erityisesti haluan esitellä.

Aitoa nahkaa oleva musta clutch -with a twist! Siis kerrankin ajaton pieni käsilaukku, mutta ei mikään tylsä musta. Nahkanarut somisteina antavat laukulle räväkän fiiliksen. 


Väskan sisään mahtuu juuri tarpeelliset, ei muuta! Illan selviää hyvin puuterilla, punalla, puhelimella ja luottokortilla.

Viikonlopun juhlia odottaen.. 

torstai 16. lokakuuta 2014

Koiramäen pajutallilla syystunnelmaa




Poikkesimme pojan kanssa Pajutallilla pullat syömässä vapaapäivän kunniaksi.


Ihania syysvärejä ja kotoisaa tunnelmaa. Punaista, ruskeaa, mustaa, oranssia.. Myös makuja, kuten ihania mehuja ja nameja.

Kodin piensisustamiseen on krääsää tarjolla moneen makuun.



Aika paljon nykyään Kiina- tavaraa hekin myyvät, mutta on siellä mm. Ruotsalaisia tuotteitakin, ja vielä löytyy jotain suomalaistakin. Harmillista, että vaikutelma on väärä pajutallin omasta tuotannosta, sillä suurin osa tuotteista tuodaan muualta. Siitäkin huolimatta jotenkin ihana paikka ja ihana tunnelma.

Lapset myös viihtyvät siellä, sillä peikkometsä ja monet pajusta tehdyt eläimet pihalla ovat viihdyttäviä suloisuuksia. Puhelimen akku loppui sopivasti, joten kuvia ei ole, mutta paikan päällä paras ihastella. Tämä paikka sopisi vaikka syyslomalaisillekin!




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Paluu todellisuuteen, kotisotku esittelyssä.

Hyvää sunnuntain myöhäisiltaa!

Ajattelin paljastaa palan todellisuutta teille. Niin ihanaa kuin onkin, että koti on siisti, puhdas ja tavarat omilla paikoillaaan, siitä saa harvoin nauttia.

Useimmiten meidän koti on hyvin eletyn näköinen, enkä enää jaksa stressata siitä. Pystyn elämään hyvin sekamelskan keskellä, jonkin aikaa.

Tänään tulimme iltasella mökkireissulta, ja oltiin koko porukka niin rennolla fiiliksellä, että ei jaksettu siivota, vaan katsoimme Tanssii tähtien kanssa ja tietty BB:n pudotusjakson. Siinä sitä iltaa jo olikin, vaikka lisäksi sattui ja tapahtui muutakin.

Pienessä kodissa on ongelmana, että tavaroita ei saa helposti piiloon. Sotkut leviävät nopeasti arjen ruuhkissa. Lapsiperheen meno näkyy siten, että vaatteita ja leluja pyörii siellä täällä. Vähän väliä meillä on kaikki aikomus kerätä lelut ja romut illan tullen pojan kanssa piiloon ja talteen, mutta usein ne unohtuvat kuitenkin lattialle odottamaan jo seuraavan päivän leikkejä.

Ihailen kauniiden kotien kuvia lehdissä ja netissä, mutta hyvin usein mietin, että missä niiden elämä on?! Hyvin piilotettua ja hallittua. Niin kaunista, mutta elämätöntä myös. Vai eikö sitä elettyä elämää saa näyttää muille, jotta jotain yksityistä jää itsellekin?

Minä haluan tuoda näissä kuvissa kuvissa esille pointin siitä, että kauniin ja siistin kodin kuvia on kiva esitellä, mutta todellisuus on meillä ainakin kaukana niistä. Ei ole  tarkoituskaan asua täydellisessä kodissa, keskellä Artekkia ja Arne Jacobsenia, niin paljon kuin heidän töitään rakastankin ja kunnioitan.

Tavarat ja huonekalut, saati niiden esittely ei kotia luo. Kodin kuuluu olla ihmistensä näköinen ja hieman eletty ja hallitsematon. Jos sinne saa luotua hauskuutta mukaan, niin kyllä kelpaa.